Tiedostot talteen

Varmuutta digiajassa

Varmuuskopioiden teko nykyisellään ei pitäisi olla mitenkään ihmeellinen aihe. Itse olen varmuuskopioinut useamman vuoden ajan omat koneeni jossakin määrin. Mutta noissa varmuuskopioissa on yksi pienoinen ongelma minulla. Nimittäin sijainti. Kaikki varmuuskopioni löytyvät saman katon alta. Musiikit on kahdessa paikassa, kahdella eri koneella. Kuvat ovat kolmessa paikassa, kaksi konetta ja ulkoinen levy. Ja niin edelleen. Sinänsä hyvä että ovat tallessa mutta parempi olisi, jos kopiot menisivät myös jonnekin muualle.

Niinpä päätin rakentaa paketin, jossa omat koneet varmuuskopioivat omalle palvelimelle ja palvelin varmuuskopioidaan muualle.

Paikallinen rakenne kuntoon

Jotta saisin jossain määrin järkevöitettyä varmuuskopiota päätin hieman muuttaa omaa tiedostorakennetta. Eli sitä, miten omat tiedostot ovat kotipalvelimella tallessa. Pitkään mielessä pyöri RAID5 ja muut vastaavat hypesanat. Hankin jopa kolme valtavaa levyä RAID5-pakkaa varten. Mutta sitten päätin jättää tuon pois ja tehdä asiat hieman toisella tapaa.

Internetin ihmemaassa törmäsin softaan nimeltä Greyhole. Kyseessä on linux-softa, joka niputtaa monta levyä yhdeksi isoksi levyksi. JBOD-tyyppinen (Just a Bunch Of Disks, vain nippu levyjä) softa siis. Ja tämä kaikki Samban yli. Parasta tuossa paketissa olisi se, että kokoa voisi kasvattaa kun tuntuu siltä ja kaikenkokoiset levyt sopivat. Lisäksi samalla softalla on mahdollista tehdä hyvin kevyttä tiedostojen “varmuuskopiointia”. Eli käytännön tasolla yksi tiedosto voidaan tallentaa vaikka jokaiselle levylle.

Päätin ottaa Greyholen käyttöön omassa koneessani. Kaikkinensa prosessi oli yksinkertainen, joskin aikaavievä. Kolme 3 Teran levyä niputettiin yhdeksi suureksi, Samballa rakennettiin jaot kuntoon ja 1,4 Teraa dataa tiputettiin oikeisiin hakemistoihin. 2 päivää myöhemmin Greyhole oli synkannut suurimman osan tiedostoista vähintään kahdelle levylle. Eli tiedostot olivat tallessa.

Tiedostoa talteen

Oma palvelin oli nyt jotakuinkin kuosissa, joten oli varmuuskopioiden aika. Koska omat koneeni olivat jo tallessa palvelimella päätin ensin varmuuskopioda sen. Kohtalaisen pohdinnan jäljiltä olin päätynyt käyttämään CrashPlania. Etuina tuki joka alustalle sekä kohtuullinen kuukausimaksu.

Ohjeiden mukaan asennettu linux-paketti pukkasi tavaraa pilveen tuossa tuokiossa. Ainoa hidaste oli oma internet-yhteys. Meganen uppikaista ei riitä juuri mihinkään ja CrashPlanin tilastointi lupasi ensimmäisen varmuuskopion olevan valmis jopa 46 päivän päästä. Ja tässä on vasta olennaisimmat tavarat.

Viimeiseksi kohdaksi jää paikallisen varmuuskopioinnin järjestäminen. CrashPlan tarjoaa mahdollisuuden käyttää myös omia koneita varmuuskopiokoneina, joten eiköhän se hoidu sillä.